Mä olen ollu ihan uskomattoman väsyny. Olen nukkunu ihan suosiolla päiväunia ja siltikin illalla ollu valmis unille seittemän aikaan. Mikäs siinä, nukutaan sit.

Tänään huomasin jotain uutta mun ajattelutavassassa, eikä se ilahduttanu. No, mä olen "päässy" nyt siitä työn ikeestä ja mun ei tartte pohtia jaksamistani enää sen suhteen. Mä huomasin alkavani suorittamaan täällä kotona.

Mä olen ihan tyytyväisin mielin tehny kotitöitä tän neljä viikkoa minkä olen nyt kotona ollu. Nää kotihommat on tuntunu tarpeellisilta, tyydyttäviltä pikku hommeleilta. Tänään huomasin ajattelevani, että mun pitäs sitä ja pitäs tätä. Ja kaikki se mikä pitäs, tuntuu tällä hetkellä ahdistavalta. Ne kasaantuu vuoreks mun eteen ja estää mua rahottumasta, nauttimasta tästä vapaudesta joka mulle puolipakolla on suotu.

Tuntuu, että kaikki se energia joka mussa vielä parisen viikkoa sitten oli, on poissa. Mua ei huvittas mikään. Tai en mä tiedä onko tää huvittamisen puutetta, tää saattas olla enemmänki saamattomuutta. Ihanko mä en sais tartuttua niin asioihin, jotka mä pontevasti yritän suunnitella tekeväni. Ja kun mä en saa aikaseksi, mä turhaudun itteeni ja laiskuuteeni. Tää oravanpyörä alkaa siis alusta, vain hommat muuttuu, mä en.

Millon mä lakkaan asettamasta itselleni tavotteita joihin en just sillä hetkellä pysty? Millon mä opin?