Tapasin illalla yhden tutun ihmisen. Se on avoimesti puhunu mulle masennuksestaan. Sillä on ollu huonoja ja hyviä jaksoja, tällä hetkellä se huonompi menossa. Kummallista miten luontevasti se osaakin suhtautua tähän, siis ittensä osalta.

No nähtiin ihan muissa merkeissä, ja sanoin, että mulle annettiin diagnoosi..se on se masennus. Ilme oli aika hölmistyny. Mua ei pidetä masentuvana tyyppinä, enhän mä itsekään pidä. Mä olen vaan ailahtelevainen, tuulella käyvä, tunneihminen. Joka tapauksessa, tämä jo vuosia masennuksensa kanssa eläny ihminen totes, että voidaan vertailla lääkkeitä ja nauro päälle.

Kummallista miten luontevasti se osas suhtautua mun masennukseen. Tuntu hyvälle laskee leikkiä aiheesta, varsinki ihmisen kanssa joka tajuu mistä puhun. Ei voivottele, ei pahottele, kohtaa asian niinko mäkin, suurella hämmästyksellä.

Se ihminen kiteytti munkin päässä riehuneet kapinalliset ajatukset hyvin..."kyllä mua koskee selkään sillonkin kun mulla on kivaa"