Eipä lähde aamu liikkeelle ihan satasella, tai siis lähtee jos vittuuntumista ajatellaan. Tuntuu että itsehillintä ois pois päältä kokonaan. Päässä räjähtää ja näytän sen ennenko ehdin aatella ees ittenihillitsemistä.

Nyt tuntuu luonnottoman tyyneltä. Noin 10 minsaa sitten mun sydän hakkas tonnia ja huusin, tai en mä huutanu, puhuin kovalla julmalla ja kylmällä ivallisella äänellä. Halusin loukata.

Vihaan itteeni, en halua olla se tyyppi joka kylvää omaa vittuuntumistaa ympärilleen ko peltopelle paskaa pellolle. Siitä paskasta seuraa sentää jotain hyvää, tästä raivoamisesta ei mitenkään. Okei, mun varmaan tarttis työstää mun sisällä kytevää raivoa, muttei näin, viattomia kohti.

Kuulusko mun nyt itkeä? Katua ja itkeä. Potee helvetillistä syyllisyyttä paskamaisuudesta, jota mun lähimmäiset joutuu kestämään? Kieltämättä musta vähän tuntuu siltä, mutta en haluu aatella koko asiaa, mä olen niin helvetillisen hyvä rypemään itsesäälissä. Mut lupaan itteni takia pyytää viattomilta piruparoilta anteeksi mun paskamaisuutta. Mä en voi puolustella tekojani tällä masennuskortilla mitenkään, helppoo se ois mut niin vitun väärin.

Mä en voi pilata kaikkien masentuneiden mainetta käyttämällä tätä väärin, muahhahaaa!