Jäipä taas unet "kesken". Läksi tuo armas sellasella himmakalla töillensä, että eipä enää uni tullu mullekaan. Nojaa, turhapa kai sitä on syyttää mun aamuvirkeydestä. Todellinen syy taitaa löytyä mun omasta päästä. Mun pää on täynnä asiaa taas. Monta päällekäistä, erillistä juttua. Mä yritän jäsennellä niitä kaikkia yhtäaikaa, vaikka tiedän, ettei siitä mitään tule. Pitäs taas vaan yrittää karsia tosta kylmästi ne jutut pois jotka ei ole mun asioita.

Ei ole mun asioita. Niin, mun päässä tuppaa pörräämään toistenkin ongelmat. Mulle on helppo lastata niitä. Mä kuuntelen, otan kantaa, annan tukea. Ei maailmasta ongelmat lopu. Mä sanoin eilen näitä toisten ihmisten ongelmia pohtiessa, että onpa hyvä, että sulla on se toinenkin tyyppi siellä jonka kanssa jakaa nää. Jotain sitä on oppinu virheistään. On ilmeisen fiksua ennakoida oma väsymisensä ja vinkata elämässään ainutlaatusten ongelmiensa kanssa painivalle, että mä saatan saada yliannostuksen.

Emmä tiedä. Auttaako sanominen? Kun tyyppi on täynnä omaa kurjuuttaan ja surkeuttaan, niin kuuleeko se mitään? Ihminen on rakennettu niin, että sen ollessa poissa tolaltaan maailma pyörii sen navan ympärillä. Siihen universumiin ei mahdu toisten huolet tai ilot. Jokanen särö siihen hegemoniaan tulee täytenä yllätyksenä ja saa hyökkäysmoodin päälle. Hyökkäys on paras puolustus.

Mun päässä liikkuu ihan todellisiaki asioita, siis mulle todellisia. Ne koskettaa mun tulevaisuutta ja terveyttä. Mun ajatukset pyörii tästä huushollista ulostautumisen tiimoilla puolittaisen pakon edessä. Ehkä mä tarvian kunnon tuuppasun vauhtia. Ehkä tekee hyvää tehdä jotain muutakin kun nyyhöttää täällä kotona. Jotain muuta ajateltavaa. Jotain hyödyllistä, konkreettista tekemistä.

Kokeillaan.