Mä otin sen eka askeleen. Rupesin järkeileen, että ei mua velvota mikään jos mä käyn sen ammatinvalintaihmisen pakeilla. Itseasiassa munhan kannattaaki hoitaa itselleni ajateltavaa ajoissa, nytku mulla on saikulla aikaa moiseen. Kukaan ei puske mua kursseille tai paskaduuniin, mulla ois aikaa pohtia mitä ne testit yms näyttää ja mitä mä teen sillä tiedolla.

Soitin heti aamusta sinne työkkäriin, eihän siellä tietty vastattu. Naisen ääni, sano se nimensäki, pyys jättää viestin ja numeron mistä tavottaa. Sanoin että oisin tulossa ammatinvalintapsykologia tapaamaan mahollisimman pian. Joopa joo. Voin kuvitella, että moiseen palveluun on tällä hetkellä helvetilliset jonot. Porukkaa lappaa kortistoon oikeen isolla jonolla. Varmasti osa niistäki onnettomista luulee pääseväsä takas työmarkkinoille vaihtamalla alaa.

Eipä siinä mitään. Mä ootan. Se muija soittaa sitku se soittaa. Mä tiedän, mä olen huono odottamaan. Jos mä päätän jotain, niin pitää tapahtuu heti. Kärsivällisyys on hyve joka multa puuttuu. Ehkä siinä ois jotain mitä mun pitäs kehittää itessäni, itsehillintä.

Pitkäjänteisyys ja itsehillintä. Noi kaks on mulle vieraita asioita. Ne on sanoja jotka ois estäny mua toimimasta niinko mä haluun. Jos mä oisin omaksunu joskus noi sanat sellaisina kun ne on, ne ois katkassu mun impulsiivisuudelta siivet monta kertaa. Mä oisin säästyny monelta murheelta ja ilolta. Jos ymmärtäsin itsehillinnän ja harkinnan merkityksen elämänhallinnassa, moni asia ois toisin. Mut oisko ne sen paremmin? 

Mut nyt on pakko vaan odottaa.