Mä olen ollu ko perseeseen ammuttu karhu tässä muutaman päivän. Liekkö pms vaivaa vai mitä kettua, mut toisaalta väliäkö tuolla. Mä odotan kokoajan jotain tapahtuvaksi. Musta tuntuu, että mun pitäis hirveesti hommailla jotain, mutten saa mitään kuiteskaan alotetuks, sekin ärsyttää.

Ehkä mun pitäs vähitellen alkaa suuntamaan ulospäin tästä kuplasta? Jos mulla on tällänen levottomuus päällä, ei se varmaan lorvimisen kaipuusta tule. Mä en osaa enää edes sanoa miten kauan mä olen ollu kotona. Tuntuu että kauan, mut toisaalta aika on menny ihan tautisen nopeeta. Mä haluan kaiken ja en mitään. Turhauttava.

No huomenna ainakin tapahtuu jotain. Mä meen sinne ammatinvalintajutskaan ja laitan asiat rullaamaan. No tuskin ne siitä mihkään rullaa, mut jotain edistystä sentään itteni kans. Mä en ole koskaan ennen käyny moisella, joten en todellakaan tiedä mitä odottaa. Ja niinko joskus aikasemmin sanoinki, odotan varmaan liikoja. Ei ole olemassa jotain katkaisijaa, josta vääntämällä asiat korjaantuu. Mun pitää itse korjata ne.

Sen työkkärin jälkeen mä meen tapaamaan vanhaa työkamua. Ei olla nähty varmaan vuoteen. Pidetty yhteyttä spostilla harvakseltaan. Aiemmin ko mulla oli vähän erilainen duuni, päästiin näkemäänkin sillontällön kahvikupposen merkeissä. No nyt mä olen tytötön, sairaslomalla what ever, ja voidaan taas päivittää kuulumiset nenäkkäin. Tuskin kerron sille mitä mulle todella kuuluu.

Mä en todellakaan tiedä mitä mun pitää tehdä. Musta tuntuu, että mä olen jotenki jumissa nyt. Mun tervehtyminen ja asioiden selkiintyminen on ollu niin hyvässä vauhdissa. Nyt tuntuu, että kaikki on pysähtyny, edistystä ei tapahdu. Miks ei? Olenko mä lopettanu kesken? Tuntuuks musta, että pahin on ohi ja mä voin olla taas niinko mitään ei ois tapahtunukkaan? Ei musta siltä tunnu. Mä en todellakaan ole levollinen, tyytyväinen ihminen just nyt. Mitä mun pitää tehdä?!?