No okei, hain siltä tekoempaatiselta naudalta ne pillerit. Ostin myös purkin B-vitamiinia, jos vaikka olisi positiivinen vaikutus moisilla nappuloilla. Sekä helvetillinen tuubi perusvoidetta ärhäkkänä kutisevaan atopiaan jäi käteen. Tutkailin odotellessa couperosaihon hoitotuotteita, ihan liian kalliita. Onko mun kropassa ainuttakaan kohtaa joka ei oireilisi? Toki mä olen aina ollut sellainen punakka, pönäkkä ja hanakka. Nyt en ole enää ko punakka, pönäkkä ja kutiseva. Miten pateettista.

Otin ekan psyykelääkkeen samantien, kuiviltaan heti kun istuin autoon. Se maistui tautisen pahalta. Sen varmaan kuuluukin maistua pahalta, tietää sairastavansa jotain, joka saa koko elämän maistumaan kitkerältä. Miten symbolista.

Pakkausselosteen mukaan myönteisiä vaikutuksia voi joutua oottamaan kuukaudenkin. Ilmeisesti sivuvaikutuksia saakin ootella hiukkasen nopeemmalla aikataululla. Jos nettikeskusteluihin on uskominen, edessä on helvetti. Ne oireet jotka ajoi mut lääkäriin alunperin, tulevat moninkertaistumaan! Mitvit?? Mutta ilmeisesti tulen olemaan noista nappuloista niin onnellisen pöhnässä, etten välitä. Miten ironista.

Ensimmäinen ilta "lääkkeissä" tuntu lähes samalta, kuin kaikki muutki illat. Oliko kyseessä placebovaikutus, diagnoosin aiheuttama helpotus vai sattuma, mutta en tuntenu ihan niin kovaa väsymystä kuin yleensä. Hilasin itteni unille just niinkun aina ennenkin ja odottelin nopeasti tulevaa unta. Uni ei tullut ihan niin nopsaan ko yleensä, mutta olin levollinen. Yleensä olen joutunu tietoisesti rentouttamaan leukaani, koska mulla on taipumus purra hammasta, ei narskuttaa, vain purra hammasta päättäväisesti. Nyt tunsin rentoutta, ilman kiristyvää leukaperää ja paineen tunnetta poskionteloissa. Oliko taistelu ohi? Minä hävisin.

Muutaman hereille säväyttävän hätkähdyksen jälkeen nukahdin. En muista heränneeni kertaakaan. En muista nähneeni unia. En muista vaihtaneeni asentoa sen miljoonaa kertaa. En herännyt puraistua kieleen tai poskeen. Lakanakin oli paikoillaan ko heräsin. Täytyy vielä tarkistaa petari, paljonko se on siirtyny sijoiltaan. Eipä juuri.

Herääminen tuntui yhtä vaikealle kuin ennenkin. Erotuksena tosin helpottava tietosuus siitä, ettei tarvii alkaa vetämään itteensä väkisin töihin, siihen persoonaan josta mut tunnistetaan. Se persoona on ollu hukassa ja kauan. Olen ollu se persoona pitkään silkasta ulkomuistista. Sai mennä aamukuselleni katsomatta peiliin.