Tänään selviää saadaanks me tähän samaan sysyyn vielä taloudellinenki ahdinko. Mu puolison duunissa on ollu yyteet käynnis nyt muutaman viikon ja tänään, onneks tänään tulee tietoo kuka jää pakkolomalle. Mä en voi mitenkään uskoo, että se osuis meille. Todennäköstä on että yheksän tyyppii lomautetaan, ajasta ei vielä tietoo, mut sekin selvii tänään.

Mun paraspuoliskoni on sellanen peruspessimisti. Se suree asioita joika ei ole ees olemassa, jotka ei ole tapahtunu, mut voi tapahtuu. Se on apaut muuttamassa vuokralle, ku meiltä lähtee koti alta. Jos meillä on sen verran onnee, että koti pysyy, niin ainakin mopo pitää myydä ja perua kaikki suunnitellut prokkikset. Mä en kuulemma näe ja ymmärrä kokonaisuutta. Mä en tajuu tilanteen vakavuutta.

Se kilahti eilen mulle mun tolkuttomasta puhelinlaskusta. Mulle tuli olo ko mä oisin lapsi jota pitää torua. Meinas lipsahtaa, että laita mulle saldorajotus, mut ei se ois sillä hetkellä ymmärtäny semmosta huumoria. Mä olen opettanu ton ihmisen minimaaliseen kulutukseen. Mä en shoppaile. Mä en muutenkaan tunne tarvetta käyttää rahaa ko tarpeelliseen, en ees aina siihenkään, jos mulla ei ole. Tommoseen rahankäyttöön oppineellle, 42 euron luurilasku on tolkuton.

Ton ihmisen pitäs vähän kattoo ympärilleen, tehä vaikka kalluppii työkavereidensa keskuudessa, niin sais vähän perspektiiviä mun tolkuttomaan puhelinlaskuun. Melkein toivon, että se kiroo sitä kahvitauolla kovaan ääneen ja muut nauraa sille, palauttaa se todellisuuteen.

Jospa tänään helpottas. Mut mä luulen, vaikkei sitä lomautettas, se oottaa että se pulju menee kohta konkkaan. Niin tai näin, aina väärinpäin.