Tämet, kävin puntarissa. En halunnu, mutta pakotin itteni. Paino hilaa ylös. Hitaasti mut varmasti muutun taas hyllyväks laardiks, joka olin pari vuotta sitten. Mikä sais mut tarttumaan tähän juttuun?

Mä tein uudenvuodenlupauksen, että pudotan 2009 vuoden aikana sen viimosen kympin, joka lekurin mukaan pitäs saada pois, että diabetesriski ois "poissa". Hienosti pudotettu, viis kiloo lisää. Well done. Eipä siinä mitään, nyt pitää sit pudottaa 15 eikä kymppi. Mä tiedän tarkalleen miten se tehdään,  mut en vaan nyt kykene siihen. Saamaton paska.

Kato, mä oon masentunu. Ei masentuneen tartte huolehtia itestään. Senku makaa kaiket päivät ja vetää murua rinnanalle. Liikuntaa..äääh, on niin väsyny ja vetämätön fiilis, ei huvita. Ne on noi napit ko syötättää ja alakuloonki on aina auttanu levy suklaata. Lanttumaakariki käski levätä ja nukkua. Loistavaa! Mulla on uus tekosyy. Ei tartte vedota enää hitaaseen aineenvaihduntaan tai johki läskigeeniin.

Painonhallinta on just niinku verrannollinen mun elämänhallintaan. Sillon ko mun pää on epäjärjestyksessä, sillon tuppaa olemaan syöminenki. Mä syön mitä sattuu, millon sattuu ja miten paljon satun syömään. Syöminen helpottaa ahdistusta. Se rentouttaa, antaa sulle hyvän olon tunnetta hetkellisesti. Mut niinku kaikissa addiktioissa, morkkis tulee kans. Harmi sinänsä ettei syömistä voi lopettaa niinku rökaamista tai kännäämistä.

Mun pitää lopettaa tää rötväily ja alkaa laittaa elämääni takasi järjestykseen, itteni takasi ruotuun.