Keittiö on lähes valmis. Muutama "pikkujuttu" vielä, niin son täydellinen. Se on jotain ihan muuta ko parpäivää sitten. Mä tarvitsin ton jutun, se muistuttaa etten mä ole täysin menettäny itteeni ja luovuuttani, kykyä nähdä, visioida. Siitä tuli parempi ko uskalsin toivoa edes. Ja mikä parasta se on mua itteeni 100%. Mitään vastaavaa ei taatusti tule vastaan ihan heittämällä, se on uniikki, niinko mäkin.

Tänään mennään hakemaan se sohva jonka viimesillä tahdon rippeilläni sain valittua, millon? On tosi vaikeeta hahmottaa aikaa, päiviä, mitä tapahtu millonkin. No on kai siitä viikko? Ei voi muistaa. No, kuitenkin, toivottavasti olen edelleen samaa mieltä siitä ko sillon kun halusin sen. Se että en olis, ei välttämättä ois kovinkaan kummallista, mutta eipä sillä ole enää merkitystä, se on maksettu.

Taidan tarvita uudet verhot, muahahaaa!