Eipä ole hääppönen aamu. Herään tukossa, päätä särkee jo valmiiks, ihottuma kutisee ja niskakin tuntuu taas jumittavan. Kahvi loppu.

Mä arvasin. Mun touhuaminen loppuu, niin mä taannun. Tää vaihe ois varmaan pitäny tulla jo aiemmin, siirsin sitä vaan tolla hässäämisellä. Tosin mä olen tiistaista asti ottanu tuplana mun päälääkkeen. Sen mä olen huomannu, että se tekee mut uniseksi tai ainaki mä luulen, että se tekee sen.

Tänään ois se unitutkimuskin. Illalla pitäs mennä sinne polille laputettavaks. Mut liimataan täyteen anturoita, letkuja ja johtoja. Mä saan jopa viikset ens yöks. Jokunen viikko sitten oisin ollu onnessani tästä mahollisuudesta. Nyt musta tuntuu, että ihan sama, ei siitä mitään selviä kuitenkaan. Mun oireilun syy on löytyny jo. Mitä sitä enää kaivelemaan. Taas palaa rahaa, yhden yhteiskuntakelvottoman paapomiseen.

Mä tunnen olevani tosiaan yhteiskuntakelvoton. Mun tän hetkinen olo on, että mä haluun pysyä tässä tilassa "ikuisesti". Mä haluan olla täällä kotona, enkä lähde täältä mihinkään. Vaikka mä tunnen itteni jumalattoman väsyneeksi, se on sellanen mukava turta olo. Mua ei liikuta mikään, eikä kukaan.

Taidan ottaa torkut.