Tänään tuli pitkästä aikaa sellanen nurkkaanahdistettu fiilis. En ees muista millon viimeks ois tuntunu tältä, että elämä on tässä eikä se johda mihinkään. Nyt se sitten tuli. Niin tuttu, melkein unohtunu tunne. Mä olen loukussa, enkä tästä pääse. Mä olen tieni valinnu ja muuta tietä ei ole.

Yrittäny tässä pohtia mikä sen laukas. En kyllä erityisemmin osaa eritellä mikä tän teki. Mä en osaa sanoo, millon tää tunne iski. Se vaan tuli. Päässä kiertää samat vanhat teemat. Pakeneminen. Jättäminen. Unohtaminen. Eristäytyminen. Riittämättömyys. Pettymys. Huono.

Mä vaan toivon, että ihmiset mun elämässä menis pois eikä kärsis mun takia. Tekisivät sen päätöksen, ennenko elämä mun kanssa käy sietämättömäks. Munkin ois helpompi.

Nojoo, tää on vaan tällänen notkahdus. Pms, hormoonit, matalapaine, mitä lie. Huomenna en ees muista mikä mulla oli ko tätä kirjotin. Ihmettelen ja nauran koko sepustukselle. Nolo tyyppi.