Siivoon lähimenneisyyttäni pois. Pihalla roihuaa asiapaperiturharoinakokko. Olen toivoton hamsteri. Säästän jokaisen lipun ja lapun, jonka kuvittelen olevan mukava muisto. Mulla on paljon "muistoja" jotka ei palaudu mieleen, vaikka kuinka pyörittelen fyysistä todistetta kädessäni. Ihanko turhan tavaran keräämisellä loisin itselleni todisteet onnellisista hetkistä elämässä.

Mun on pakko tyhjentää toi kaappi. Noi kaikki asiat jotka nyt palaa tuolla ulkona, ois edelleen tuolla laatikoiden ja ovien kätköissä mulle typillisessä kaaoksessa. Mä en hävitä mitään, enneko on pakko, enneko tila loppuu. Tyhjät muistot joutaa pois, ei ne enää palaudu mieleen. Pakko luoda uusia.

Niin toi kaappi, se piti tyhjentää koska mä tarvian sen tuonne uuteen keittiööni. Toi kaappi on tän talon "alkuperäiskalustoa". Se nökötti täällä yksinäisenä kun muutettiin, tykästyin siihen heti. Se on ollu mulla makuuhuoneessa, muka tärkeessä tehtävässä. Toki on se pitäny sisällään tärkeitäki papereita, oikeitaki muistoja, arvokkaitaki asioita. Mut nyt se pääsee siihen tarkotukseen mihin on valmistettu, astiakaapiks. Sitäpaitti, sen tyyli sopii täydellisesti.

Mulla on vielä iso homma etsiä koti noille kokosta säästyneille papereille. Koko menneisyyttä ei voi polttaa pois, ei vaikka tahtois. Iso kasa muistoja joita pitää säilyttää vielä joitakin vuosia, niin sanoo laki.