Ei nukuta. Tai oikeestaan nukuttais, mut ei saa nukuttua. Mä olen tiistaista asti aktiivisesti miettinyt tätä maanantaita. Eilinen päivä oli sikäli pelastettu, että oli niiin kiire, ettei kerenny pyöritteleen tätä hetkeä päässä. Nukkumaan mennessä asian ahistavuus sitten valkeni mulle koko komeudessaan. Uni ei vaan tullu. Välillä tuntu, että vaivuin johonkin horteeseen, josta hätkähdin hereille joka rapsahuksesta, ja niitä meillä riittää.

Mun järkikin sanoo, etten mä voi olla velvotettu töihin vielä. Velvollisuudentunto yrittää patistaa, mut vereslihalla olevat tunteet anelee armoa. Mä olen viettäny puoliyötä miettien miten mun pitää toimia. Miten mun pitäs toimia ja miten toimin käytännössä. Mä en aio enää antaa tallata mun oikeuttani toipua tästä rauhassa.

Nyt mä olen flunssassa. Kunnon räkäinen, kuumeinen flunssa. Flunssa on se syy miks menen nyt vastaanotolle. Meen tällä kertaa mun työpaikkalääkärille. Se saa ottaa nyt kantaa kunnolla myös tähän masennusasiaan.

Mä olen rampannu mun työpaikkalääkärissä näiden sekalaisten oireideni kanssa kohta vuoden. Kaikki alko siitä kun satutin selkäni. Mun selkä rusahti jotenkin hassusti ja olikin sitten tosi kipeä. Mun koko kesä meni potiessa sitä. Harrastukset kärsi, työt kärsi, mä kärsin. Selkää kyllä tutkittiin ja hoidettiinkin, vika löyty, mut sairaslomaa kieltäydyin ottamasta. Mun selkä on ihan hyvä nyt, käyn ylläpitofysiossa hierojalla, jonka kädet on silkkaa magiikkaa. 

Joka tapauksessa, rinnakkain selän kanssa alko noi poskiontelo/otsaontelokivut. Kuumeilua, silmät kuivaa, on kuumat ja unihiekkaset. Antiobiooteillahan niitä hoidetaan, poskiontelotulehduksia. Kolme kuuria mä söin, kunnes tehtiin allergiakokeet, ne oli puhtaat. Mun poskionteloista kaivettiin näytteitä (tosi imelää touhua), kuvia otettiin jne jne. Ennen joulua, aloin kärsimään sitten asentohuimauksesta, bueno!  Ja en tietenkään ottanu sairaslomaa, kun joululomakin sattu niin mukavasti kohilleen, saa potea omalla ajalla. Töissä pärjää kyllä, kun osaa tiedostaa ja varoa niitä tiettyjä päänasentoja. "Asentojumppa" tehos ja paranin vaivasta kuukauteen.

Alkuvuodesta nenäkorvalääkäri totes, ettei mun onteloissa ole mitään vikaa, että mä nyt satun olemaan purentavikainen. Aloin miettiä, miks mä just nyt alan potemaan naamaotsasärkyjä? Ei mun purentavika ole ennen mua vaivannu. Miks mä just nyt puren hammasta öisin vimmattuna? Jos mulla on purennan aiheuttamaa särkyä, mistä nää kaikki muut oireet tulee? Pakko olla jotain muuta vialla, pakko. Mun työkyky alko olla aika heikoissa. Toki rutiinilla voi vetää eteenpäin. Kamalalla ponnistelulla yrittää luovia, samalla ollen vakuuttunu, että kroppaa riivaa joku sairaus joka pitää vaan löytää.

Kun sain negatiivisen vastauksen mun kilpirauhaskokeesta, koko rakennelma romahti. Mun viimenen toivo oli mennyttä. Sätkin vastaan normaaleja koearvoja vastaan vielä tovin, yritin löytää niistä ristiriitoja, syitä tutkia tarkemmin. Jo tuolloin, jopa ennen kilpparikokeiden ottamista, työpaikkalekuri totes, että voisit käydä juttelemassa tuolla meidän psykologilla, jos nämä kokeet on puhtaat. Se näki jo sillon mistä on kyse. Se lääkäri näki ja vaikka tulokset tuli takasin ja sairaus oli poissuljettu, ei miehellä ollutkaan munaa ottaa asiaa uudelleen puheeksi. Okei mä saatoin olla hieman vihamielinen, mut mä olin helvetillisen turhautunu tilanteeseen.

Mun viimenen toivo oli gynereissu, hormonaalisen ehkäsyn sivuvaikutukset. Mulla oli aika sinne jo varattuna, mut kolme päivää ennen sitä oikeaa ajankohtaa jotain tapahtu ja mä romahdin. Raahauduin sille mun gynelle, joka sattuu myös olemaan mun vanha omalääkäri ja oksensin sille koko jutun. Toki yritin vielä ehdotella jotain elimellisen vian mahdolllisuutta ja munuaiskokeethan se vielä multa otatti, puhtaat oli. Tää lääkäri on varsinainen narttu. Se otti multa luulot pois. Se teki kipeää, mut kai mä tarvitsin kunnon ravistelua.

Nyt mä meen takasin sille mun työpaikkalääkärille ja aion antaa sille mahdollisuuden ottaa vastuun mun hoidosta. Se näki tän jutun jo aikaa sitten. Mä olen valmis nyt. Se saa olla valmis auttamaan mua tekemään niinko mulle on parasta.