Oikeesti mä en vieläkään tiedä mitä sanosin. Ehkä mulla ei olekaan mitään oleellista lisättävää tähän duuni asiaan. Jospa mä olin kelannu sen kerän pois mun sisuksista jo ennen tätä lopputiliä. Mä olen jauhanu siitä jo monta tarinaa, mä olen jauhanu siitä Tätille kolmatta tuntia. Voisko se juttu olla loppuunkäsitelty?

Lääkäri sillon pariviikkoa sitten ihmetteli, että mikähän mun masennuksen laukas, kun ihmisillä on yleensä joku kriisi kun ne masentuu ja mä elän niin tasasta elämää. Jospa se oli tämä? Aavistus lopareista. Sinänsä ihan fiksua hoitaa ahdistus ja masentuminen fuduista työnantajan kustannuksella ja työajalla. Mä poden tän pois niinku ennakkoon ja kunhan irtisanomisaika on ohi, olen entistä ehompi uusiin haasteisiin.

Niin, mulla on kuukauden irtisanomisaika. Sattu aika somasti toi etukäteen varattu lääkäri eiliseksi. Kerroin tilanteen ja se kirjotti mulle huhtikuun loppuun saikkua. Sain myös reseptin, jatkan tällä samalla lääkkeellä. Lekuri oli huolissaan mun jatkosta, etten jäis tyhjän päälle. Mä lupasin sille hoitaa itteeni ja suunnata mun vanhalle omalääkärille vaikka se aikamoinen narttu onki. Jos mä jotain tulen kaipaamaan, niin yksityisen sektorin työterveyspalveluita.

On mulla ainaki kerta vielä Tätilläkin. Periaatteessa mulla ois mahollisuus käydä sen pakeilla vielä se kuukaus, mut katotaan nyt mitä se on mieltä. Mä en ole mitään mieltä. Mä en tiedä auttaako toi Tätille jaarittelu. Mut Täti itse sanoo, että se erotti mussa jo selvää kehittymistä ekaan kertaan verraten. Kai mä sit prosessoin noita keskusteluita alitajusesti.

Ironista ja niin tyypillistä sinänsä. Se sama tyyppi soitti sittenkin siitä työasiasta taas eilen. Mä sanoin sille, että mä olen oman osuuteni hoitanu ja jos homma ei etene, syy on siellä toisessa päässä. Ilmotin, että mut on irtisanottu ja asiasta voi ottaa yhteyttä siihen ja siihen, tekstarilla numeroa perään. Hoitakoot.