Eilen musta hetkittäin tuntu sille, että mä voisin palautua "normaaliks". Se oli eilen se. Tänään mä heräsin väsyneenä, ärtymystä täynnä. Mua vituttaa ajatuskin, että pitäs siistiä ittensä ja vääntäyä kaupunkiin, jonku uteliaan ämmän ronkittavaks.

Mä heräsin ensimmäisen kerran jo viideltä. Makasin sängyssä yrittäen saada unen päästä kiinni. Tunsin miten kuvotus nous vatsassa ja mua ällötti. Ajattelin, että jospa mulla ois vaikka vattatauti, niin voisin soittaa ja perua. Mut ei mulla ole vattatauti, ne on noi nappulat kun laittaa tökkimään välillä. Tökkis ees kunnolla, ettei ruoka maistus.

Mulla ois sen lanttumaakarin jälkeen fysiokin. Se tulee tarpeeseen sen niskaepisodin tiimoilta. Mut mua ei kiinnosta sekään. Mä en haluu mennä sinnekään. Mä olen käyny tolla fysiolla säännöllisesti lienen puol vuotta nyt. Me ollaan tultu tutuiks, juteltu yksityisasioistakin, kaikesta maan ja taivaan väliltä. Me ollaan yhdessä pohdittu näitä mun moninaisia oireita, ihmetelty ja arvailtu. Tää jumppari on yks niistä joka nauro makeesti mun arvelulle, että jos mä olenki masentunu. En kuulemma ole masentuneen kaltanen ollenkaan.

Mulle pitäs antaa oscar mun näyttelijän lahjoista, kulissi on pitäny.