Vihaan kroppaani! Miks sen pitää laittaa kampoihin just nyt kun haluan tehdä jotain itteeni ilahduttavaa? Mä en ole tehny näinä parina päivänä yhtään mitään sellasta, joka ois ennenkään aiheuttanu mulle tälläset jumit. Mitä mä teen tälläsellä hyödyttömällä ruholla??

Eikö riitä, että mun pää on turha? Pitääkö ruumiskin olla? Pitääkö mun tän vitutuksen keskellä vaan olla ja katsoo keskenerästä, tietosena siitä, että oikeesti mä pystyn siihen?? Mikä vitun oikeesti?! Tämä on se oikeesti! Just tämä kipu ja kykenemättömyys on OIKEESTI mitä mä just nyt olen!

Tulehduskipulääkettä. Okei, pidän suosiolla välipäivän keittiöstä, mut eilen menin lupaamaan jotain josta en voi pitää vapaata. Vapaaehtoistyötä. Se ei ois oikeesti mun homma. Juu, mä olen ollu mukana päättämässä siitä prokkiksesta, mut en ole koskaan lupautunu sitä toteuttamaan, muuta ko yhdistykseni kautta rahottavana elimenä. Nyt tämä tyyppi joka saatto alulle koko projektin, on itse vetäytyny kyllästyttyään ja keksittyään jotain muuta kivempaa tekemistä. Vituttaa tommonen! Ei mullakaan ole mahdollisuutta innostua jostain,  sitoutua siihen ja lopettaa kun ei enää huvitakkaan. Nyt me aikuistenoikeesti sitoutuneet ihmiset sitten hoidetaan homma omien kykyjemme ja mahollisuuksiemme mukaan, koska ei voida jättää kesken tätä monelle muulle tärkeetä asiaa. No, mä olen nyt vapaalla työstä, eli ihan joutava tuuraamaan...ihansama, kipulääkkeet toimii.