Mun mieltä on kaihertanu yksi kommentti jo pitkän aikaa. En sano, että se ois sillälailla ikävällä tavalla kolkutellu, mut se on mietityttäny. Kun tapasin viimeksi sen mun hyvän ystiksen Lulun kaupungissa ja kerroin sille näistä mun päässä liikkuneista systeemeistä, Lululla oli näkemys. Tai en mä tiedä oliko se näkemys, ehkä se oli ajatus, ehdotus, vaihtoehto.

Lulu heitti ilmaan sellasen jutun ko mun seksuaali-identiteetti. Voisinko mä kipuilla sen takia, että mä en oiskaan sitä seksuaaliselta suuntaumiselta ko mä luulen olevani. Tai että mä tiedän olevani jotain muuta, mut yritän tukahduttaa sen ja siks masennuskin ois ottanu vallan. Lulu tietää miten mä kunnioitan ja rakastan mun puolisoani. Lulu sanoi, että mä olen niin kiitollinen hyvästä elämänkumppanista ja siitä onnesta jonka se on mulle suonu kaikkina näinä vuosina ja se repii mua palasiksi. Sen mielestä mä voisin kokee tän kaiken nyt ristiriitana, mun todellisten taipumuksien takia ja sen elämän missä mä elän nyt.

Eipä siinä mitään. Tavallaan mä voisin uskoa tonkin teorian. Mun pitkäaikanen haluttomuuskin tukis tota ajatusta.  Mut onhan haluttomuus ihan tavallista pitkissä parisuhteissa, varsinkin jos on masentunu.

En mä oikeastaan ole miettiny tota juttua sen tarkemmin, mut se on jääny mun mieleen. Se pullahtelee sieltä ylös välillä ja maistelen sitä taas. En osaa kyllä lähtee tekemään minkäänlaisia johtopäätöksiä mistään. En edes halua.